VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Mieletöntä Monster High Meininkiä

Meidän oma Tinttaralla, osaava ja taitava eskarilainen täytti 6 vuotta. Syksyä ja synttärikemuja on odotettu hartaasti koko loppukesä. Viimein koitti päivä, kun Monster High tuli ja valloitti VillaHovin. Valkoinen sai väistyä mustan ja pinkin tieltä. Mahtavat kemut saatiin aikaiseksi ihanien apujoukkojen ja koko perheen yhdessä puuhastelun avulla, vaikka monsteriäiti olikin puoli invalidi. Iltapäivä alkoi pienten monstereiden juhlinnalla ja jatkui sitten sukulaisten, ystävien ja naapurien voimien iltaan saakka.

Juhlavalmistetelut aloitettiin hyvissä ajoin ja edettiin rauhassa suurta juhlastressiä vältellen. Paljon ostettiin kaupasta, helpot tarjottavat leivottiin itse, mutta se juhlien taidonnäyte täytekakku tilattiin. Työkaverini Erja, Leipoo sukkasillaan blogin takaa otti tämän päivänsankarin toivoman kakkuhaasteen vaastaan ja loihti mielettömän luomuksen juhlapöytään. Kyllä tämä kakku aiheutti suurta ihastusta ja huokailuja. Upean ulkonäkönsä lisäksi tämä kakku oli suussa sulavan herkullinen. Kakku todellakin oli koko kattauksen kruunu.


















Hoviljonki koristeltiin myös juhla-asuun pompomein ja lahjaksi saadun komean lakanan avulla. Oli mukavaa, että  juhlateema jatkui sisältä ulos saakka.

Päivä oli pitkä, mutta niin mukava. Herkkuja riitti kaikille ja niitä jäi sopivasti vielä sunnuntainkin iloksi. Nyt nautimme vielä hetken juhlakoristeista, kunnes VillaHovi palaa arkeen rauhallisemmissa väreissä.

Kiitos oma perhe, kiitos Erja, kiitos kaikki ihanat vieraat ja 

Paljon onnea rakas Nella <3

Juhlista kiitollisena,

Monsteriäiti Ansku



12 kommenttia:

  1. Upealta näyttää!
    Kyllä lasten kekkerit on aina niin kivoja ja niissä on niin mukava leikitellä väreillä ja hauskoilla teemoilla :)

    Nuo kerrosvadit on tosi kauniit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastenjuhlissa saa irroitella ihan erilailla, kun tavallisissa kattauksissa. Ja olihan värimaailma niin vierasta VillaHoviin, mutta juhlissa sitä voi aina repäistä. Kerrosvadit on kyllä ihanat <3

      Poista
  2. Upea tuo kakku!! Meilläkin oli Siirillä Monster High-synttärit heinäkuun lopulla. Siiri on muutenkin ihan MH-fani, nukkeja taitaa olla 14. Liikaa sanon minä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku oli kyllä aivan mieletön! Meillä ei onneksi vielä olla Siirin lukemissa, mutta hyvää vauhtia sinne ollaan menossa ;)

      Poista
  3. Onpa ollut mahtavat kemut!! Upea kakku ja niin suloinen kuusi-vuotias<3 Onnea Nellalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat oli kyllä mukavat. Välitän onnittelut suloisuudelle <3

      Poista
  4. Hei,
    uusi lukijasi täällä viestittelee :) Instassa kyllä jo jonkin aikaa seurannut :)

    Mahtavat synttärit teillä ollut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Iina ja kiva kun olet eksynyt VillaHoviin. Synttärit olivat kyllä mielettömät :)

      Poista
  5. Onnittelut päivänsankarille! Mutta upeat kemut on ollu teillä! :) Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kerrotaan onnittelut. Kemut oli mukavat ja arkikin maistuu taas juhlan jälkeen toisenlaiselta.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Voi kun on teillä ollut komiat kekkerit! Oma tyttöni tykkää kanssa monster high jutuista, täyttää 6v. tammikuussa ja on nimeltään Nella :) Mun tarvii visusti pitää häneltä piilossa nämä teidän juhla kuvat, muuten oon pulassa ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3